Kaupungissa havaittiin kyllä kiihtymyksen merkkejä, mutta Palais-Royalissa näkyi riemu olevan valloillaan, kun d'Artagnan lähti sinne kellon lähetessä viittä ehtoopäivällä. Eikä ihmekään: olihan kuningatar antanut kansalle takaisin Brousselin ja Blancmesnilin. Hänellä ei senvuoksi ollut todella mitään pelkäämistä, koska kansalla ei enää ollut mitään vaadittavaa. Hänen nykyinen mielenkuohunsa oli vain jäännöstä järkkymyksestä, joka tarvitsi aikaa tyyntyäkseen, niinkuin myrskyn jälkeen toisinaan kuluu päiväkausia ennen kuin maininki tasaantuu.
Linnassa vietettiin suurta juhlaa, jolle oli verukkeena Lensin voittajan paluu. Prinssit ja prinsessat olivat kutsuttuja; vaunut täyttivät linnanpihat puolipäivästä asti. Päivällisen jälkeen aiottiin kuningattaren luona pelata korttia.
Itävallan Anna oli tänä päivänä harvinaisen herttainen ja sukkela; häntä ei ollut milloinkaan nähty iloisemmalla tuulella. Hehkuva kostonhimo säihkyi hänen silmissään ja väreili hänen huulillaan.
Samassa kun noustiin pöydästä hiipi Mazarin pois; d'Artagnan oli jo paikallaan ja odotti häntä eteishuoneessa. Kardinaali ilmestyi sinne hymyillen, tarttui häntä kädestä ja johti hänet työhuoneeseensa.
"Hyvä mosjöö d'Artagnan", virkkoi ministeri istuutuen, "aion nyt antaa teille todisteen suurimmasta luottamuksesta, mitä ministeri voi osoittaa upseerille."
D'Artagnan kumarsi.
"Minä toivon", hän vastasi, "että teidän ylhäisyytenne antaa sen minulle ilman sivutarkoituksia ja vakuutettuna ansiollisuudestani siinä suhteessa."
"Olette kaikkein ansiollisin, hyvä ystävä, koska kerran käännyn teidän puoleenne."
"No niin", virkkoi d'Artagnan, "tunnustan teille, monseigneur, että olen jo kauan odottanut sellaista tilaisuutta. Ilmoittakaa minulle senvuoksi heti, mitä teillä on sanottavaa."
"Te saatte, hyvä mosjöö d'Artagnan", aloitti Mazarin, "tänä iltana haltuunne koko valtion menestyksen."