"Kyllä se on välttämätöntä, monseigneur."
Mazarin epäröi tovin; d'Artagnan pysyi itsepintaisen järkkymättömänä.
"No hyvä", sanoi Mazarin, "lähden saattamaan teitä, mutta ei sanaakaan keskustelustamme!"
"Mitä meidän kesken on puhuttu, se koskee ainoastaan meitä, monseigneur", virkkoi d'Artagnan.
"Vannotte vaikenevanne?"
"En milloinkaan vanno, monseigneur. Vakuutan tai epään, ja aatelismiehenä pysyn sanassani."
"No, minä huomaan, että minun on uskottava itseni täydellisesti teidän huostaanne."
"Niin on parempi, uskokaa minua, monseigneur."
"Tulkaahan", sanoi Mazarin.
Mazarin vei d'Artagnanin kuningattaren rukouskammioon ja pyysi häntä odottamaan siellä.