D'Artagnanin ei tarvinnut varrota pitkää aikaa. Viiden minuutin kuluttua saapui kuningatar hienossa juhlapuvussa. Siten somistautuneena hän näytti tuskin viidenneljättä vanhalta ja oli yhä vielä kaunis.
"Tehän se olettekin, herra d'Artagnan", hän virkkoi armollisesti hymyillen; "kiitän teitä siitä, että teitte vaatimuksen puheiilepääsystä."
"Pyydän anteeksi teidän majesteetiltanne", sanoi d'Artagnan, "mutta halusin omasta suustanne kuulla ohjeeni."
"Tiedätte, mistä on kysymys?"
"Kyllä, madame."
"Otatte vastaan tehtävän, jonka uskon teille?"
"Kyllä, kiitollisesti."
"Hyvä; saapukaa tänne puoliyön aikaan."
"Kyllä tulen."
"Herra d'Artagnan", jatkoi kuningatar, "tunnen liian hyvin uhrautuvaisuutenne, puhuakseni tällä hetkellä kiitollisuudestani, mutta vannon teille, etten unohda tätä toista palvelusta, kuten unohdin ensimmäisen."