Groslow astui kuninkaan kamarin kynnykselle asti, painoi vasiten jälleen päähänsä hatun, jota oli pitänyt kädessään vieraittensa tullessa, ja tähysti tovin halveksivasti tätä yksinkertaista ja liikuttavaa kohtausta, jossa vanha palvelija luki raamattua vangitulle kuninkaalleen. Hän silmäsi, että kukin mies oli määrätyllä paikallaan, kääntyi jälleen d'Artagnaniin ja katsoi voitonriemuisesti ranskalaiseen ikäänkuin odottaen ylistystä viisaasta järjestelystään.
"Mainiota", kehaisi gascognelainen; "cap de Diou, tepä toimitte kuin parahin kenraali!"
"Luuletteko", kysyi Groslow, "että Stuart pakenee minun vartioidessani häntä?"
"En, totisesti", vastasi d'Artagnan, "jollei hänelle sada ystäviä taivaasta."
Groslowin kasvot säihkyivät.
Kun Kaarlo Stuartin silmät olivat pysyneet ummessa koko kohtauksen ajan, ei voi sanoa, oliko hän huomannut puritaanikapteenin häpeämättömyyden vai ei. Mutta kuullessaan d'Artagnanin helposti tunnettavan äänensoinnun hänen silmänsä väkisinkin avautuivat.
Parry puolestaan hätkähti ja keskeytti lukemisensa.
"Mitä ajattelet, kun keskeytät?" kysyi kuningas. "Jatkahan, hyvä Parry, ellet ole väsynyt."
"En ollenkaan, sir", vastasi kamaripalvelija.
Ja hän ryhtyi jälleen lukemiseensa.