Etuhuoneeseen oli asetettu pöytä ja sen valkoiselle verholle kaksi sytytettyä kynttilää, korttipinkka ja kaksi noppapikaria.
"Istuutukaa, hyvät herrat, minä pyydän", sanoi Groslow. "Minä asetun vastapäätä Stuartia, jota niin mielikseni katselen, liiatenkin nykyisissä oloissaan; istukaa te vastapäätä minua, herra d'Artagnan."
Atos karahti punaiseksi suuttumuksesta, d'Artagnan katsoi häneen rypistetyin silmäkulmin.
"Oikein", vastasi d'Artagnan; "te, herra kreivi de la Fère saatte sijanne herra Groslowin oikealla puolella ja te, herra chevalier d'Herblay, vasemmalla; sinä, du Vallon, asetut viereeni. Sinä veikkaat minun puolestani ja nämä herrat Groslowin puolesta."
D'Artagnanilla oli siten Portos vasemmalla puolellaan, jotta hän sai haastelluksi tämän kanssa polvikielellä, ja Atos ja Aramis vastapäätä, puhuakseen heidän kanssaan katseilla.
Kuullessaan mainittavan kreivi de la Fèren ja chevalier d'Herblayn nimet Kaarlo avasi jälleen silmänsä; hän ei voinut olla kohottamatta ylvästä päätänsä, yhdellä ainoalla katsahduksella saadakseen selvän käsityksen etuhuoneen kohtauksen kaikista henkilöistä.
Samassa käänsi Parry muutamia lehtiä raamatusta ja luki kovalla äänellä
Jeremiaan värssyn:
"Näin sanoo Herra: että te kuulette minun palvelijaini profeettain sanat, jotka minä varhain ja useasti lähettänyt olen."
Nuo neljä ystävystä vilkaisivat toisiinsa. Parryn lukema lause ilmaisi heille, että kuningas tajusi oikein heidän läsnäolonsa.
D'Artagnanin silmät loistivat ilosta.