"Anteeksi, madame. En oikein käsitä, mistä se ajatus johtui mieleeni. Katsokaa nyt iloani; se on yhtä suuri kuin katumukseni. Ettehän siitä ole pahoillanne, vai mitä? Älkää enää olko nyreän näköinen: kunniani kautta, joutuisin epätoivoon!"
Kuningatar veti kätensä takaisin kuninkaan kädestä.
"Mitä se merkitsee, madame?" kysyi Ludvig.
"Sire", vastasi Marie-Antoinette, "Ranskan kuningatar ei valehtele."
"Mitä nyt?" kysyi kuningas hämmästyen.
"Tahdon sanoa, etten palannut linnaan eilen illalla kello kahdeksan!"
Kuningas hätkähti ja siirsi tuoliaan taaksepäin.
"Tahdon sanoa", jatkoi kuningatar yhtä tyynesti, "että palasin vasta tänä aamuna kello kuusi!"
"Madame!"
"Ja että ilman Artoisin kreivin apua, hän kun tarjosi minulle suojaa ja majoitti minut erääseen omaan taloonsa, olisin jäänyt linnanportin eteen kuin kerjäläinen."