"Joko nyt?" ihmetteli kuningatar, joka paremmin kuin kukaan muu tiesi, kuinka myöhään Andrée oli päässyt makuulle.
"Hän on ollut siellä odottamassa jo ainakin kaksikymmentä minuuttia, madame."
"Kutsukaa hänet tänne."
Andrée astuikin kuningattaren huoneeseen juuri silloin, kun tornikello Marmoripihalla alkoi lyödä yhdeksän. Jo huolellisesti pukeutuneena, kuten jokainen hovinainen, joka ei saanut näyttäytyä kuningattarelle aamupuvussa, saapui neiti de Taverney hymyillen ja melkein levotonna. Kuningatar hymyili myös, ja siitä Andrée rauhoittui.
"Saatte mennä, hyvä Misery", sanoi kuningatar, "ja lähettäkää tänne
Léonard ja räätälini."
Seurattuaan sitten katseellaan rouva de Miseryä ja nähtyään oviverhon sulkeutuvan hänen jälkeensä hän sanoi Andréelle:
"Ei mitään, kuningas oli ihastuttava, hän nauroi, häneltä on aseet riistetty."
"Saiko hän tietää…?" kysyi Andrée.
"Ymmärrätte kai, Andrée, ettei se valehtele, joka on Ranskan kuningatar, eikä ole väärässä."
"Se on totta, madame", vastasi Andrée punastuen.