"Asiasta toiseen", sanoi kardinaali äkkiä, ikäänkuin olisi mieleen johtunut jokin kaukainen ajatus, "mitä te viimeksi oikein kerroitte kahdesta hyväntekeväisyysnaisesta, joistakin saksalaisista?"
"Niistäkö, joilta minun luokseni jäi se muotokuvalipas?" kysyi
Jeanne, joka nyt, nähtyään kuningattaren, oli varuillaan.
"Juuri niistä, joilla oli muotokuva."
"Monseigneur", vastasi rouva de la Motte katsellen kardinaalia, "lyön vaikka vetoa, että te tunnette heidät yhtä hyvin kuin minä ja paremminkin."
"Minäkö? Nyt te, kreivitär, teette minulle vääryyttä. Ettekö näkynyt haluavan saada tietää, keitä he ovat?"
"Tietysti, ja tottahan on luonnollista, että tekee mieli tuntea hyväntekijänsä."
"No, jos tietäisin heidän nimensä, niin olisin jo ilmoittanut teille."
"Herra kardinaali, sanon vieläkin, että te tunnette ne naiset."
"En."
"Jos yhä kiellätte, niin sanon teitä valehtelijaksi."