"Täytyy ensin käyttää kaikki muut keinot, ennenkuin ryhdyn äärimmäiseen", selitti Charny, "sillä minusta näyttää, että on melkein yhtä vaikeata antaa selkään kuin saada. Mutta koska tämä herra itsepäisesti valitsee ennemmin kepin- kuin miekaniskut, niin hän saakoon makunsa mukaan."
Heti kun Charny oli tämän lausunut, julisti Reteaun kiljunta, että hän oli myös ryhtynyt sanoista työhön. Sitten seurasi vielä viisi tai kuusi nasevaa sivallusta, joista kukin houkutti ilmoille aiheuttamaansa tuskaa vastaavan parahduksen.
Nämä huudot saivat vanhan Adelgonden ilmestymään paikalle, mutta Charny ei välittänyt sen enempää hänen kuin hänen isäntänsäkään huudoista.
Sillä välin Filip, seisten kuin Aatami paratiisin portin takana, sai vain nuolla hyppysiään karhun lailla, joka haistaa tuoretta lihaa häkkinsä ulkopuolella.
Vihdoin Charny herkesi uupuneena pieksemisestä, ja Reteau vaipui maahan uupuneena selkäsaunasta. "Kas", sanoi Filip, "joko lopetitte, monsieur?"
"Jo", vastasi Charny.
"No antakaa sitten miekkani takaisin, jota ette tarvinnutkaan, ja olkaa niin hyvä ja aukaiskaa minulle."
"Hyvä herra!" rukoili Reteau, pitäen nyt suojelijanaan sitä, joka oli selvittänyt tilinsä hänen kanssaan.
"Ymmärrätte kai, etten voi jättää herraa portin taakse", sanoi
Charny. "Menen siis avaamaan."
"Voi, tämä on murha!" huusi Reteau. "Tappakaa minut heti miekanpistolla, niin tulee loppu!"