"Sanoin siis, että meitä kadehditaan", jatkoi ukko, "mikä onkin luonnollista. Mutta vielä emme ole päässeet katonharjalle, jonne olet meitä nostamassa. Sinulle tulee kunnia siitä, että Taverneyden nimi kumpuaa vaatimattomasta lähteestä korkeuteen. Ole vain varuillasi; muuten emme perille pääse, ja aikeesi jäävät kesken. Ja se olisi, tosiaankin vahinko, kun nyt sujuu niin hyvin."
Filip kääntyi poispäin salatakseen syvän inhonsa ja ylenkatseensa, mikä tällä hetkellä loi hänen kasvoihinsa sellaisen ilmeen, että ukko olisi sitä ihmetellyt, ehkä kauhistunut.
"Jonkun ajan päästä pyydät minulle jotakin arvokasta tointa", sanoi ukko innostuen. "Toimitat niin, että minulle annetaan jokin varapäällikön toimi, ei kovin kaukana Pariisista. Sitten hankit Taverney-Maison-Rougelle päärinarvon ja pidät huolta, että minut muistetaan, kun ensi kerran jaetaan ritarimerkkejä. Itsestäsi voi tulla herttua, pääri ja kenraaliluutnantti. Parin vuoden päästä, mitkä vielä aion elää, toimitat minulle…"
"Lopettakaa jo!" mutisi Filip.
"Jos sinä olet kylläinen, en minä silti ole. Sinulla on koko elämä tallella, minulla vain joku kuukausi. Mutta niillä tahdon korvata ilottoman ja mitättömän entisyyden. Jumala on minulle lahjoittanut kaksi lasta. Se on paljon semmoiselle, jolla ei ole varoja; mutta jos tytär on ollut perheellemme hyödytön, korvaat sinä. Sinä olet temppelimme arkkitehti. Sinussa näen suuren Taverneyn sankarin. Herätät minussa kunnioitusta, ja se on jotakin, näetkös. Totta onkin, että menettelytapasi hovissa on ihailtava. Sukkelampaa en ole eläissäni nähnyt!"
"Kuinka niin?" kysyi nuori mies hätääntyen kuullessaan hyväksymistä tuolta käärmeeltä.
"Käytöstapasi on mainio. Et ilmaise mustasukkaisuutta, vaan jätät täyden vapauden koko maailmalle, pysyen kuitenkin itse paikallasi. Se on voimakasta, mutta tarkoin harkittua."
"En ymmärrä", sanoi Filip yhä kiihtyen.
"Heitä kainoutesi. Näetkö, sinulla on ihan sama menettely kuin ruhtinas Potemkinilla, joka onnellaan hämmästytti koko maailmaa. Hän älysi, että Katariina oli rakkausasioissaan turhamaisen oikullinen; että jos keisarinnalle suotaisiin vapaus liihottelisi hän kukasta kukkaan, mutta palaisi rehevimpään, kauneimpaan; että jos häntä ajettaisiin takaa, karkaisi hän tiehensä. Silloin Potemkin teki päätöksensä. Hän itse vielä auttoi niitä uusia suosikkeja, joita keisarinna valitsi, ja tällöin hän, saattaen toiselta puolen esille heidän ansionsa, osasi toisaalta myös paljastaa heidän vikansa. Hän sai hallitsijansa kyllästymään hetkellisiin lemmenoikkuihin eikä itse kyllästyttänyt tarjoomalla aina omaa viehätystään. Ja valmistamalla näille suosikeille, joita ivallisesti nimitetään kahdeksitoista tsaariksi, tilaisuutta lyhytaikaiseen hallitukseen Potemkin teki oman valtansa ikuiseksi järkähtämättömäksi."
"Mutta tuohan on käsittämätöntä häpeällisyyttä", mutisi Filip raukka, ällistyneenä katsellen isäänsä.