Kardinaali, jonka piti nämä haaveet toteuttaa, keskeytti ne tyydyttäen odottamattomalla läsnäolollaan rouva de la Motten hajun häntä tavata. Mutta hänellä itsellään oli myös haaveensa, oma himonsa, jonka hän kätki liehittelyn, näennäisen rakkauden naamiolla.
"Ah, rakas Jeanne", sanoi hän, "te olette jo kotona! Te olette todellakin käynyt minulle niin välttämättömäksi, että koko päivääni on synkistänyt ajatus teidän olostanne kaukana luotani. Toivoakseni olette palannut Versaillesista ainakin terveenä?"
"Kuten näette, monseigneur."
"Ja tyytyväisenä?"
"Ihastuneena."
"Kuningatar otti teidät siis vastaan?"
"Heti saavuttuani vietiin minut hänen luoksensa."
"Teillä on hyvä onni. Voisinpa riemuisesta ilmeestänne päättää, että kuningatar on puhellut kanssanne kauan."
"Viivyin hänen majesteettinsa huoneessa melkein kolme tuntia."
Kardinaali hätkähti, eikä paljon puuttunut, että hän olisi toistanut oudolla äänenpainolla sanat "kolme tuntia", mutta hän malttoi mielensä.