Tällä kertaa Jeanne hoiti emännän tehtäviä naisena, joka ei osaa hallita ainoastaan itseään, vaan muitakin: katseessa ei vähääkään hämiä, äänessä ei mitään arkuutta. Mutta hänpä olikin, tutustuakseen ylimystön käytöstapaan, seurustellut koko päivän Ranskan aatelin hienoston kanssa; olihan verraton kuningatar hänelle lausunut: hyvä kreivitär. Myöskin kardinaali, vaikka itse oli muita etevämpi, mukaantui tähän etevämmyyteen eikä yrittänyt nousta sitä vastaan.
"Kreivitär", sanoi kardinaali tarttuen hänen käteensä, "teissä on kaksi naista."
"Kuinka niin?" kysyi Jeanne.
"Eilinen ja tämänpäiväinen."
"Kumpi teidän korkea-arvoisuuttanne enemmän miellyttää?"
"En osaa sanoa. Mutta tämäniltainen on kuin joku Armida tai Kirke, jota ei voi vastustaa."
"Ja jota toivoakseni ette aiokaan vastustaa, monseigneur, niin prinssi kuin olettekin."
Prinssi solui tuolilta alas ja polvistui rouva de la Motten eteen.
"Almuako pyydätte!" kysyi tämä.
"Ja odotan, että sen mulle suotte."