Nyt oli naamiot riisuttu, salaperäisyys poistettu, eikä rehellinen Ducorneau enää käsittänyt, millaisten ihmisten kanssa oli joutunut tekemisiin. Hän oli vähällä pyörtyä nähdessään diplomaattien tekevän valmistuksia hirttääkseen eräässä vajassa don Manuelin, joka ei jaksanut pitää puoliaan.
"Hirteenkö herra de Souza?" huusi sihteeri. "Sehän on majesteettirikos, olkaa varuillanne!"
Silloin päätettiin heittää Ducorneau kellariin, hän kun kiljui liian kovaa. Mutta samassa kuului portilta kolme juhlallista jyskytystä, joista yhtiömiehet hätkähtivät. Kaikki vaikenivat. Taas jyskytettiin kolmesti. Sitten huusi tuima ääni portugalinkielellä:
"Avatkaa! Portugalin lähettilään nimessä!"
"Lähettiläs!" mutisivat veijarit hajaantuen eri tahoille ja paeten sikinsokin halki puutarhan, yli läheisten muurien ja kattojen.
Oikea lähettiläs, joka oli todellakin saapunut, pääsi hotelliinsa vasta poliisin avulla, joka mursi portin suunnattoman ihmisjoukon katsellessa tätä merkillistä ilmiötä. Sitten tarkastettiin kaikki paikat; Ducorneau vangittiin ja vietiin Châteletin vankilaan, jonne hän jäi yöksi.
Näin päättyi Portugalin valelähetystön seikkailu.
XLIII
HARHALUULOJA JA TOSIASIOITA
Jos lähetystön portinvartija olisi Manuelin käskyä noudattaen juossut Beausiren jäljestä, niin myöntäkäämme, että hänelle olisi siitä tullut aika puuha. Sillä heti kun Beausire oli varkaiden pesästä päässyt, lähti hän niin sanoaksemme lyhyttä neliä Coquillière-kadulle ja sieltä täyttä neliä Saint-Honorén kadulle. Luullen, että toverit yhä ajoivat takaa, hän sekoitti jälkiään luovien puolelta toiselle niillä mutkikkailla, risteilevillä kaduilla, jotka ympäröivät viljahallia. Muutaman minuutin päästä hän oli melkein varma, ettei kukaan ollut voinut häntä seurata; mutta toisestakin asiasta hän oli varma, siitä näet, että hänen voimansa olivat lopussa ja ettei hyvä ajohevonenkaan olisi sen paremmin juossut.