"Parempi olo! Mistä se tulisi?" nyyhkytti Oliva. "Voiko viihtyä ilman vapautta, kun ei saa kaupungilla käydä? Täällä on niin kolkkoa. Ei edes puistoa. Minä ihan kuolen."
Ja hän silmäili akkunasta hätäisesti, epätoivoissaan.
"Oikeassa olette", vastasi hänen suojelijansa. "Mutta minä toimitan, ettei teiltä mitään puutu. Täällä teidän olisi ikävä asua, ja sitäpaitsi väkeni lopulta näkisi teidät ja alkaisi häiritä."
"Tai myisi minut poliisille", lisäsi Oliva.
"Sitä ei tarvitse pelätä, rakas lapsi; minun väkeni myy vain, mitä heiltä ostan. Mutta saadaksenne olla niin rauhassa kuin haluatte, hankin teille toisen asunnon."
Oliva hieman rauhoittui näistä lupauksista. Muuten alkoi tämä uusi koti jo miellyttää, sillä hän huomasi sen mukavaksi ja löysi hauskoja kirjoja. Hänen suojelijansa jätti hänet yksikseen sanoen:
"En tahdo teitä valloittaa nälällä, rakas lapsi. Jos haluatte minua tavata, niin soittakaa; minä tulen heti, jos olen kotona, taikka kohta palattuani, jos sattuisin olemaan poissa."
Sitten hän suuteli Olivan kättä ja poistui.
"Tuokaa minulle kaikin mokomin uutisia Beausiresta", huusi Oliva hänen jälkeensä.
"Kaikin mokomin", vastasi kreivi ja sulki oven jälkeensä.
Laskeutuessaan sitten portaita alas Cagliostro mutisi mietteissään: