Jeanne de Valois teki nämä huomiot muutamissa sekunneissa, siis nopeammin kuin olemme ehtineet ne tässä luetella. Sitten hän kysyi hiljaisella äänellä, mikä onnellinen seikka oli antanut aihetta vieraiden tuloon. Nämä katsahtivat toisiinsa, ja vanhemman annettua merkin vastasi nuorempi nainen:
"Rouva… olette kai naimisissa?"
"Minulla on, madame, kunnia olla kelpo aatelismiehen, kreivi de la
Motten puoliso."
"No niin, rouva kreivitär, me olemme erään hyväntekeväisyyslaitoksen johtajattaria. Meille on teidän tilastanne kerrottu semmoista, mikä herättää osanottoa, ja senvuoksi olemme halunneet saada tarkkoja lisätietoja teistä ja oloistanne."
Jeanne viivytteli vastausta hetkisen.
"Hyvät rouvat", lausui hän huomaten toisen vieraan olevan varuillaan, "tuossa näette Henrik III:n muotokuvan. Hän oli esi-isäni veli, sillä minä olen todellakin Valois-sukua, kuten teille lienee sanottu."
Ja nyt hän odotti uutta kysymystä luoden vieraisiinsa katseen, jossa oli jonkinlaista ylpeätä nöyryyttä.
"Onko totta, kuten sanotaan, madame", kuului vanhemman naisen vakava ja lempeä ääni, "että äitinne oli portinvartijana eräässä Fontette-nimisessä talossa, lähellä Bar-sur-Seineä?"
Jeanne punastui tästä muistosta, mutta vastasi hämmentymättä:
"Se on totta, madame, äitini oli Fontette nimisen talon portinvartija."