"Oi, madame", vastasi tämä katkerasti hymyillen, "todisteista ei ole puutetta. Isäni toimitti ne täyteen kuntoon ja kuollessaan, jätti ne kaikki minulle, kun ei muuta perintöä ollut, mutta mitä etua siitä on, vaikka voikin näyttää toteen tarpeettoman tai sellaisen totuuden, jota ei kukaan tahdo tunnustaa?"
"Isänne on siis kuollut?" kysyi nuorempi vieras.
"Niin on, surullista kyllä."
"Maaseudullako?"
"Ei, madame."
"Siis Pariisissa?"
"Niin."
"Tässäkö asunnossa?"
"Ei, madame; isäni, parooni de Valois, kuningas Henrik III:n veljen jälkeläinen, kuoli kurjuuteen ja nälkään."
"Mahdotonta!" huudahtivat vieraat yhtaikaa.