Sitten hän viittasi Lafayettea lähestymään.
Lafayette lähestyi kunnioittavasti painaen miekkansa kärjen maata kohden.
"Herra de Lafayette", sanoi kuningas hänelle, "etsin teitä nimittääkseni teidät kansalliskaartin ylipäälliköksi."
Ja hän nousi vaunuihin yleisen riemun vallitessa.
Kun Gilbert nyt oli varma kuninkaan kohtalosta, jäi hän istuntosaliin valitsijoiden ja Baillyn seuraan.
Puheet eivät vielä olleet päättyneet.
Mutta kuullessaan torilta huudot meni hän ikkunaan ja loi viimeisen katseen torille valvoakseen molempien maalaisystäviensä käytöstä.
He olivat, tai ainakin näyttivät olevan, yhä vielä kuninkaan parhaita ystäviä.
Äkkiä Gilbert näki Pelletier-rantakatua myöten kiitävän aivan tomuisen ratsastajan, jonka tieltä nyt vielä tottelevaiset ja kunnioittavat kaupunkilaiset väistyivät.
Kansa oli tänään tyytyväinen ja hyvä, se siis vain toisteli hymyillen: