"Mutta, madame", sanoi Charny, joka ei enää ymmärtänyt yhä tiheneviä salamoita sinkoilevaa myrskyä, "olette saanut tietoja kuninkaalta. Nämä tiedot olivat hyviä, teidän tulee olla siis rauhallinen."
"Olitteko te rauhallinen, kun kreivitär ja minä äsken selitimme teille asian?"
Charny puri huultansa.
Andrée aikoi kohottaa päätänsä. Hän oli samalla kertaa hämmästynyt ja kauhuissaan. Hämmästynyt siitä, mitä hän kuuli, kauhuissaan siitä, mitä hän arveli kaiken takana piilevän.
Samoin kuin läsnäolevat olivat vaienneet Charnyn ensi kertaa kysellessä häneltä, samoin nyt kaikki vaikenivat kuningattaren kysellessä.
"Niin juuri", jatkoi kuningatar jonkinmoisen kiihkon valtaamana, "rakastavien kohtalo on olla ajattelematta mitään muuta kuin rakkautensa esinettä, sydän-raukat olisivat onnelliset, jos saisivat uhrata kaiken, ehdottomasti kaiken tunteen, mikä niissä palaa. Hyvä Jumala, kuinka levoton olenkaan kuninkaan puolesta!"
"Madame", rohkeni muuan läsnäolevista huomauttaa, "kohta saapuu uusia viestejä."
"Miksi en ole Pariisissa sen sijaan että olenkin täällä? Miksi en ole kuninkaan luona", sanoi Marie-Antoinette, joka oli huomannut Charnyn joutuvan hämilleen sen jälkeen, kun hän koetti hänessäkin herättää samaa mustasukkaisuutta, mikä hänen sydäntään kalvoi.
Charny kumarsi.
"Ellei mistään muusta ole kysymys", sanoi hän, "niin lähden minä sinne, jos teidän majesteettinne arvelee kuninkaan olevan vaarassa. Jos hänen kallis päänsä on vaarassa, niin olkaa varma siitä, että silloin olen minäkin pannut henkeni vaaraan. Minä lähden."