He päättivät, että kaupungintalon vartiosto veisi Berthierin Abbayehin.
Se oli samaa kuin lähettää Berthier kuolemaan.
"No siis!" sanoi Berthier, kun päätös oli tehty.
Ja katsottuaan näihin miehiin syvästi halveksien, hän asettui vartijoiden väliin, kiitettyään kädenliikkeellä Baillytä ja Lafayettea ja käteltyään vielä kerran Billotia.
Bailly kääntyi poispäin silmät täynnä kyyneleitä, Lafayette silmät täynnä suuttumusta.
Berthier astui kaupungintalon portaita alas yhtä tyynesti kuin oli niitä noussutkin.
Kun hän ilmestyi portaitten yläpäähän, niin torilta kaikui kamala huuto, joka sai kiviportaatkin, mille hän astui, vapisemaan.
Mutta hän katseli halveksivaisesti ja tyynesti näitä leimuavia silmiä ja kohauttaen olkapäitään sanoi:
"Kylläpä kansa on kummallinen? Miksi se noin karjuu?"
Hän ei vielä ollut ennättänyt lopettaa näitä sanoja, kun hän jo kuului kansalle. Jo portaitten yläpäässä kädet ojentuivat etsiäkseen häntä vartijoiden keskeltä. Rautainen koukku tarttui häneen, hän kadotti tasapainonsa ja kieri viholliseensa syliin, jotka silmänräpäyksessä olivat hajoittaneet niitä seuraavan vartioston.