"Oliko englantilaisten kukistaminen siis vaikeampaa kuin ranskalaisten rauhoittaminen?" kysyi Billot.
"Uusi maailma, Amerikka", sanoi Gilbert, "oli tyhjä paikka, puhdas taulu. Siellä ei ollut lakeja, mutta ei myöskään niiden väärinkäyttöä, ei aatteita, ei siis ennakkoluulojakaan. Ranskassa on kolmekymmentä tuhatta neliöpenikulmaa maata kolmeakymmentämiljoonaa kansalaista varten. Jos siis maa jaetaan, tulee kunkin osaksi tuskin muuta kuin kehto ja hauta. Amerikassa on kaksisataa tuhatta neliöpenikulmaa kolmea miljoonaa ihmistä varten. Siellä ihanteellinen kaukaisuus erämaineen, tilavuus ja meri, siis äärettömyys. Näiden kahdensadan tuhannen neliöpenikulman alueella virtoja, joita voidaan purjehtia tuhannen penikulmaa, aarniometsiä, joiden syvyyden Jumala yksinään tietää; siellä on siis kaikki mahdollisuudet elämää, sivistystä ja tulevaisuutta varten. Kuinka helppo onkaan Lafayetten, joka on tottunut käyttämään miekkaa, Washingtonin, joka on tottunut käyttämään ajatusta, kuinka helppo sellaisten on valloittaa puusta, maasta, kivestä tai ihmisistä tehdyt muurit. Mutta kun perustamisen sijasta hävittää, kun näkee vanhaa järjestelmää maahan jaoittaessaan aatteiden muurien sortuvan, kun näkee näiden raunioidenkin taakse pyrkivän turvaan suuren joukon ihmisiä ja etuja; kun on löytänyt ajatuksen ja tahtoo saada kansan sen omaksumaan, huomaakin, että pitäisi supistaa kansan määrää, alkaen vanhuksesta, jolla on muistonsa, lapseen asti, joka vasta opettelee; silloin, Billot, on edessä tehtävä, joka saattaa kaukonäköisimmätkin värisemään. Minä näen kauas, Billot, ja minä värisen."
"Anteeksi", sanoi Billot karun selväjärkisenä; "äsken syytitte minua siitä, että vihasin vallankumousta, mutta nyt teette sen jo ihan inhottavaksi."
"Mutta olenko sanonut siitä luopuvani?"
" Errare humanum est ", mutisi Pitou, " sed perseverare diabolicum." [Erehtyminen on inhimillistä, mutta sen jatkaminen paholaisesta peräisin. — Suom. ]
Ja hän veti käsillään jalkansa alleen.
"Minä pidän yhtäkaikki aikeestani kiinni", jatkoi Gilbert, "sillä nähdessäni esteet näen myös päämäärän, ja se on loistava. Minä en uneksi ainoastaan Ranskan, vaan koko maailman vapaudesta; en ruumiillisesta yhdenvertaisuudesta, vaan yhdenvertaisuudesta lain edessä; en kansalaisten veljeydestä, vaan kansojen veljeydestä. Menetän siinä ehkä sieluni ja hukkaan ehkä elämäni", jatkoi Gilbert alakuloisesti, "mutta vähät siitä; sotilas, joka lähetetään valloittamaan linnoitusta, näkee kanuunat, näkee niihin pistettävät kuulat, näkee lähenevän sytyttimen; hän näkee vielä enemmänkin: näkee, mihin suuntaan tähdätään; hän tuntee, että tuo musta rautakappale lävistää hänen rintansa, mutta menee sittenkin eteenpäin, sillä linnoitus on valloitettava. No niin! Mehän kaikki olemme sotilaita, ukko Billot! Eteenpäin! Ja ruumiittemme sillan yli marssikoot kerran lapsemme, joiden etuvartiostoon tämä poika kuuluu."
"En tiedä, miksi oikeastaan olette epätoivoissanne, herra Gilbert? Siksikö, että muuan onneton tapettiin Grève-torilla?"
"Miksi sinäkin siis kauhistuit? Mene sinäkin, Billot, surmaamaani"
"Mitä sanottekaan, herra Gilbert!"