"Kaikki."
"Billot, Billot, muistakaahan eräs asia, hyvä ystävä. Mistä me tänä hetkenä puhumme?"
"Se on politiikkaa, herra Gilbert."
"Mutta politiikassa ei ole mitään ehdotonta rikosta. Ihminen on rikollinen tai kunniallinen sen mukaan, loukkaako vai hyödyttääkö hän tuomitsevan etuja. Ne, joita te sanotte rikollisiksi, keksivät teoilleen erikoisen puolustuksen, ja monet, joilla suoranaisesti täi välillisesti on ollut hyötyä näistä rikoksista, tulevat itsestään kunniallisiksi ihmisiksi. Kun näin pitkälle olemme päässeet, olkaamme varuillamme, ukko Billot, olkaamme varuillamme. Kansaa on liikkeellä ja hevosia on auran aisoissa. Ja aura menee ilman meitäkin eteenpäin."
"Sehän on kamalaa", sanoi maanviljelijä. "Mutta jos se menee eteenpäin, niin mihin joudumme?"
"Jumala sen tietää", sanoi Gilbert. "Minä en ainakaan tiedä."
"Ellette te tiedä, joka olette oppinut, niin kuinka minä sen tietäisin, joka olen oppimaton? Minä siis arvelen…"
"Mitä arvelette, Billot?"
"Minä arvelen, että viisainta on Pitoun ja minun palata Pisseleuxiin. Me tartumme auraan, oikeaan auraan, joka on tehty raudasta ja puusta, jolla käännetään maata, emmekä siihen, joka on luotu luusta ja lihasta ja jota sanotaan Ranskan kansaksi ja joka potkaisee taapäin kuin hurja hevonen. Me kasvatamme viljaa emmekä vuodata verta; me elämme vapaina, iloisina ja omina herroinamme. Selittäkää, selittäkää, herra Gilbert. Minä tahdon toki tietää, mihin suuntaan menen."
"Odottakaahan hetkinen, kunnon ystävä", sanoi Gilbert. "Minä en tiedä, mihin suuntaan menen, senhän sanoin jo äsken. Mutta minä tahdon mennä, yhä vain mennä eteenpäin. Velvollisuuteni on selvä ja elämäni kuuluu Jumalalle. Mutta tekoni ovat velkaa, jonka suoritan isänmaalle, kunhan omatuntoni sanoo: Gilbert, sinä kuljet oikeaa tietä. Muuta en kaipaa. Jos erehdyn, niin ihmiset rankaisevat minua, mutta Jumala antaa anteeksi."