Andrée tunsi kaikki, mitä hänen miehensä kärsi. Ja kun hän rakasti miestään sillä enkelimäisellä rakkaudella, joka ei koskaan toivo mitään, alkoi hän tätä sääliä ja ilmaisi sen.
Tästä säälistä oli seurauksena suloinen ja armelias lähestyminen. Andrée koetti lohduttaa Charnytä milloinkaan näyttämättä, että hän huomasi miehensä sitä tarvitsevan.
Ja kaikessa tässä ilmeni se hienotunteisuus, jota voi sanoa naiselliseksi, sillä vain naiset siihen pystyvät.
Marie-Antoinette, joka oli pyrkinyt hajoittamalla pääsemään valtaan, huomasikin menneensä väärään suuntaan ja liittävänsä yhteen nämä kaksi sielua, jotka hän oli toisilla keinoilla tahtonut erottaa.
Silloin tätä naista vaivasivat yön hiljaisina ja yksinäisinä hetkinä sellaiset kamalat epätoivon puuskat, että Jumala voi saada hyvin suuret ajatukset voimastaan, koska oli luonut olentoja, jotka olivat kylliksi voimakkaita kestämään sellaisia koettelemuksia.
Kuningatar olisikin varmasti menehtynyt näihin tuskiinsa, ellei hänen olisi ollut huolehdittava politiikastaan. Vuoteensa kovuutta ei valita se, jonka jäsenet ovat väsymyksestä turtuneet.
Tällaisten mielentilojen vallassa kuningatar eli, kuninkaan palattua Versaillesiin, siihen päivään asti, jolloin hän päätti ryhtyä täydellä todella käyttämään valtaansa koko laajuudessaan.
Ylpeydessään hän arveli heikontumisensa syyksi sitä henkistä painostusta, joka oli häntä naisena jonkun aikaa rasittanut.
Tälle toimintahaluiselle luonteelle oli ajatteleminen samaa kuin toiminta. Hän ryhtyi työhön viivyttelemättä. Multa se, mihin hän ryhtyi, johtikin hänet turmioon.