"Hyvät herrat", sanoi hän, "olen hyvin onnellinen saadessani lahjoittaa teille tämän lipun. Kansakunnan ja armeijan tulee rakastaa kuningasta yhtä paljon kuin minä rakastan kansakuntaa ja armeijaa. Olen ollut ihastuksissani eilispäivästä."
Kuningattaren lausuessa nämä sanat kirkkaalla äänellä, kuului joukosta mutinaa ja voimakas kättentaputus paukahti sotilaitten riveistä.
"Hän kannattaa meitä", ajattelivat toiset.
"Hän pettää meidät", miettivät toiset.
Siis teille, kuningatarparka, ei tuo lokakuun ensimmäisen päivän ilta ollutkaan mitään odottamatonta. Siis, te, onneton kuningatar, ette paheksinut eilistä päivää, ette sitä kadu.
Sensijaan että olisitte sitä katunut, olittekin siitä ihastunut!
Charny, joka seisoi eräässä ryhmässä, kuuli suureksi surukseen tämän hyväksymisen, vieläpä henkikaartin juominkien ylistämisenkin.
Kääntäessään silmänsä joukon puoleen, kuningatar kohtasi nuoren miehen katseen, ja hän tarkasti rakastettunsa ilmeitä nähdäkseen, minkä vaikutuksen hän oli puheellaan tehnyt.
"Ehkä olenkin urhoollinen?" tahtoi hän sanoa.
"Madame, pikemmin olette hullu kuin urhoollinen", vastasi kreivin tuskan synkistämä ilme.