"Näettehän itse, tohtori", sanoi Billot: "nuori tyttö pärryttää rumpua jokseenkin hyvin."
"Hän on kai kadottanut jonkun ruuvin", sanoi eräs ohikulkija.
"Hän on hyvin kalpea", sanoi Billot.
"Kysykää häneltä, mitä hän tahtoo", lausui Gilbert.
"Kaunis tyttö", sanoi Billot, "miksi noin soitatte rumpua?"
"Minun on nälkä!" vastasi nuori tyttö heikolla ja kimakalla äänellä. Ja hän jatkoi matkaansa soittaen rumpuaan.
Gilbert oli kuullut vastauksen.
"Tämä alkaa näyttää peloittavalta", sanoi hän.
Ja hän katsoi tarkemmin naisia, jotka seurasivat rumpua lyövää tyttöä. He olivat laihoja, horjuvia, epätoivoisen näköisiä.
Näiden naisten joukossa oli sellaisia, jotka eivät olleet syöneet kolmeenkymmeneen tuntiin. Ja sieltä kuului toisinaan huuto, joka uhkasi heikkoudellaankin, sillä tämän huudon saattoi kuulla tulevan nälkiintyneistä suista.