Naiset hyökkäsivät vartioston kimppuun, hajoittivat sen, tunkeutuivat kaupungintaloon ja alkoivat ryöstää.
He tahtoivat heittää Seine-virtaan kaikki, mitä löysivät, ja polttaa torilla sen, mitä eivät voineet kuljettaa pois. Siis miehet veteen ja talo tuleen! Siinä oli paljon tehtävää. Kaupungintalossa oli paljon kaikenlaista. Siellä oli ensiksikin 300 valitsijaa. Siellä olivat apulaiset. Siellä olivat pormestarit.
"Kestää kauan, ennenkuin ennätämme ne kaikki heittää veteen", sanoi muuan järkevä nainen, jolla oli kiire.
"Eipä silti, etteivät he sitä ansaitsisi", sanoi toinen.
"Mutta meillä ei ole siihen aikaa."
"Polttakaamme siis kaikki", sanoi eräs; "se on selvintä."
Etsittiin sytykkeitä, pyydettiin tulta. Ja tätä odotellessa, jotta aika ei menisi hukkaan, hirtettiin huvin vuoksi muuan apotti, apotti Lefèvre Ormessonista.
Kaikeksi onneksi harmaapukuinen mies oli saapuvilla. Hän leikkasi nuoran poikki, apotti putosi seitsemäntoista jalan korkeudesta, nyrjäytti jalkansa ja poistui ontuen kaikkien raivottarien nauraessa.
Apotti pääsi näin rauhallisesti poistumaan siksi, että soihdut oli sytytetty, että sytyttäjillä oli jo soihdut käsissään, että he jo lähensivät niitä arkistoon ja että kymmenen minuutin päästä kaikki olisi tulessa.
Äkkiä harmaapukuinen mies syöksyi esiin ja riisti kekäleet sekä soihdut naisten käsistä. Naiset vastustelivat, hän löi näitä soihduilla, ja tulen syttyessä hameisiin hän sammutti liekin, joka jo oli syttynyt papereihin.