"Kutsukaa tänne yksi heistä", sanoi Lafayette.
"Kreivi de Charny!" huusi kuningatar.
Mutta Charny astui askeleen taapäin. Hän oli arvannut, mistä oli puhe.
Hän ei tahtonut pyytää anteeksi lokakuun ensimmäisen päivän pitojen tähden. Kun hän kerran ei ollut syyllinen, ei hän kaivannut anteeksiantoakaan.
Andrée tunsi puolestaan samaa. Hän oli ojentanut kätensä pidättääkseen miestään. Hänen kätensä osui kreivin käteen. He puristivat toistensa kättä.
Kuningatar näki sen, vaikka hänellä tänä hetkenä olikin niin paljon muuta katsottavaa.
Hänen silmänsä leimahtivat, ja hän sanoi, rinnan läähättäessä, terävällä äänellä eräälle henkikaartilaiselle:
"Monsieur, tulkaa tänne, minä käsken."
Tällä ei ollut samoja syitä epäröimiseen kuin Charnyllä. Lafayette vei kaartilaisen parvekkeelle, pani hänen hattuunsa oman kolmivärisen kokardinsa ja syleili häntä.
"Eläköön Lafayette! Eläköön henkikaarti!" huusi viisikymmentätuhatta ääntä.