Billot katsoi kummastuneena Gilbertiin.
"Millä tavalla, herra Gilbert?" kysyi hän.
"Milläkö tavalla, te jalo tyhmeliini? Minä selitän teille. Heräten heti melun kuullessaan, aavistaen, että se tiesi myrskyn puhkeamista Versaillesissa, hän juoksi herättämään Lafayetten, sillä Lafayette nukkui."
"Olihan se luonnollista. Hän oli istunut kaksitoista tuntia hevosen selässä. Hän ei ollut maannut koko vuorokauteen."
"Ja johdatti hänet palatsiin", jatkoi Gilbert, "ja heitti hänet keskelle hyökkääjiä huutaen: Peräytykää, konnat, kostaja saapuu!"
"Kah, se on totta", sanoi Billot; "niin teinkin."
"No niin, Billot, näethän, että olet saanut suurta aikaan. Ellet olekaan voinut estää heitä surmaamasta tätä nuorta miestä, olet ehkä estänyt kuninkaan, kuningattaren ja heidän lastensa surmaamisen! Sinä kiittämätön tahdot jättää paikkasi sinä hetkenä, jona isänmaa sinua palkitsee."
"Mutta tietääkö kukaan koskaan, mitä olen tehnyt, koska en itsekään sitä osannut ajatella?"
"Sinä ja minä, me tiedämme, Billot. Eikö se riitä?" Billot mietti hetkisen. Sitten hän sanoi ojentaen karkean kätensä Gilbertille:
"Olette oikeassa, herra Gilbert. Mutta tiedättehän, että ihminen on itsekäs, heikko ja häilyväinen olento. Te, herra Gilbert, yksinänne olette voimakas, jalo ja luja. Kuka teidät on sellaiseksi tehnyt?"