Gilbert ja Billot odottivat heitä asunnossa, jonka olivat vuokranneet Saint-Honoré-kadun varrelta, Ylösnousemuksen kirkon läheltä.
Gilbert selitti silloin pojalleen, että tämän piti lähteä vielä samana iltana Pitoun seurassa, ja kysyi, oliko hän iloissaan päästessään jälleen rakastamaansa suureen metsään.
"Olen, isä", vastasi poika, "kun te vain tulisitte Villers-Cotteretsiin minua katsomaan tai minä pääsisin tänne Pariisiin teitä tapaamaan."
"Ole rauhassa, lapseni", sanoi Gilbert suudellen poikaansa otsalle. "Tiedäthän, etten enää voi elää vailla seuraasi." Pitou punastui ilosta ajatellessaan, että hän vielä samana iltana saisi lähteä. Hän kalpeni onnesta, kun Gilbert laski hänen toiseen käteensä Sébastienin molemmat kädet ja toiseen kymmenkunnan kultarahaa, joista jokainen oli neljänkymmenenkahdeksan livren arvoinen.
Tohtori antoi paljon neuvoja, pääasiassa terveydellisiä, ja niitä kuunneltiin hartaasti. Sébastien loi suuret kosteat silmänsä maahan. Pitou punnitsi ja kilisteli kultarahoja mahdottoman suuressa taskussaan.
Gilbert antoi holhoojan asemaan joutuneelle Pitoulle kirjeen, joka oli osoitettu apotti Fortierille.
Kun tohtori oli lopettanut puheensa, puhui Billot vuorostaan.
"Tohtori Gilbert", sanoi hän, "on uskonut huostaasi Sébastien sielun, minä hänen ruumiinsa: Sinulla on kovat nyrkit, ja kun tulee tarve, käytä niitä."
"Kyllä", sanoi Pitou, "ja minulla on miekkakin."
"Älä käytä sitä väärin", jatkoi Billot.