"Kansalaiset, suunnitelmani ovat onnistuneet odotusteni mukaan. Kirjoitin kenraali Lafayettelle, että tahdoitte perustaa kansalliskaartin ja olitte valinneet minut päälliköksenne. Lukekaahan ministeristöstä minulle tulleen kirjeen päällekirjoitus."
Hän ojensi kirjeen, jonka päällekirjoitus oli:
'Herra Ange Pitoulle, Haramontin kansalliskaartin päällikölle.'
"Kenraali Lafayette on siis hyväksynyt ja tunnustanut minut kansalliskaartin päälliköksi", sanoi Pitou. "Kenraali Lafayette ja sotaministeri ovat siis hyväksyneet ja tunnustaneet teidät kansalliskaartilaisiksi."
Pitkä ilon ja ihastuksen huuto tärisytti Pitoun mökin seiniä.
"Mitä aseisiin tulee", jatkoi Pitou, "niin tiedän keinon, jolla ne saan. Te nimitätte heti luutnantin ja kersantin. Nämä kaksi apulaistani seuraavat minua tehtävääni täyttämään."
Läsnäolevat katsoivat epävarmoina toisiinsa.
"Mikä on sinun mielipiteesi, Pitou?" kysyi Maniquet.
"Tämä ei kuulu minuun", sanoi Pitou arvokkaasti; "vaaleihin en saa vaikuttaa. Pitäkää kokous ilman minua. Nimittäkää mainitsemani molemmat päälliköt, mutta valitkaa kunnolliset. Muuta sanottavaa minulla ei ole. Hyvästi!"
Sanottuaan tämän kuninkaallisella äänellä Pitou viittasi kaikkia sotilaitaan poistumaan ja jäi yksikseen suuruuteensa verhoutuneena niinkuin Agamemnon.