"Sire, minä en vaadi mitään, mutta…"
"Ajatelkaahan", sanoi kuningas aste asteelta kiihoittuen siten rohkaistakseen itseään, "ajatelkaahan, että tieto tulostani on jo ennättänyt Pariisiin, että he valmistautuvat siihen, odottavat minua. Lupaamalla tulla olen herättänyt heissä vain mitä suopeimpia ajatuksia ja ne voivat vaihtua kohtalokkaaksi vihamielisyydeksi. Ajatelkaahan vielä…"
"Mutta, sire, minä en millään tavalla väitä minua kunnioittavia sanojanne vastaan. Minä alistuin eilen ja olen tänäänkin alistunut."
"Miksi siis pidätte, madame, tuollaisia esipuheita?"
"En pidä sellaisia."
"Anteeksi, miksi siis tiedustelitte puvustani ja aikomuksistani?"
"Puvusta tiedustelin kyllä", sanoi kuningatar ja koetti vielä käyttää hymyä, joka heiketessään muuttui yhä synkemmäksi.
"Mitä tahdotte puvustani huomauttaa?"
"Tahtoisin, sire, että riisuisitte yltänne takkinne."
"Eikö se teidän mielestänne ole sopiva? Onhan se violetin väristä silkkiä. Pariisilaiset ovat tottuneet näkemään minut sellaisessa puvussa. He rakastavat tätä väriä ylläni ja sitä vastaan sininen ritarinauha näyttää kauniilta. Olettehan itsekin monta kertaa sanonut samaa."