"Mitä, herrat kaartilaiset", sanoi saksalainen upseeri astuen hajaantuneen komppaniansa eteen, "tiedättekö, että ammutte meitä?"
"Totta kai me sen tiedämme!" vastasi Billot ja ampui tähdäten upseeriin, joka kaatui.
Silloin kaartilaiset laukaisivat toisen kerran. Saksalaiset huomasivat nyt joutuneensa tekemisiin hyökkäykseen valmiina olevien sotilaiden eikä porvareiden kanssa, jotka lähtivät pakoon heti kun miekalla iskettiin; he käänsivät ratsunsa ja palasivat Vendôme-torille. Katsojat päästivät sellaisen riemuhuudon, että monet hevoset pillastuivat ja murskasivat päänsä suljettuihin ikkunaluukkuihin.
"Eläköön ranskalainen kaarti!" huusi kansa.
"Eläkööt isänmaan sotilaat!" huusi Billot.
"Kiitos", vastasivat nämä; "olemme saaneet nyt tulikasteemme."
"Niin minäkin", sanoi Pitou.
"Entä sitten?" kysyi Billot.
"Entäkö sitten! Ei se minun mielestäni olekaan niin kamalaa kuin kuvittelin."
"Mutta nyt", sanoi Billot, joka oli joutunut tarkastamaan karbiinia ja huomannut sen oivalliseksi aseeksi, "kenen onkaan tämä pyssy?"