Vuokratilallisen ajatuksissa oli Pitoun arvo suuresti kohonnut. Eilen hän oli näyttänyt suuren tietomääränsä ja tänä iltana osoittanut rohkeuttaan. Pitou tunsi sen kyllä vaistomaisesti, mutta ei tullut siitä ylpeäksi; hänen kiitollisuutensa vain kasvoi kunnon maanviljelijää kohtaan. Pitoulla oli nöyrä luonne.
"Herra Billot", sanoi hän, "epäilemättä te olette rohkeampi ja minä vähemmän pelkuri kuin uskoinkaan. Horatius, joka oli kerrassaan suurempaa lajia miestä kuin me, ainakin runoilijana mukaan, heitti pois aseensa ja pakeni heti ensimmäisen hyökkäyksen aikana. Minulla on muskettini, patruunalaukkuni ja miekkani, ja sehän todistaa, että olen Horatiusta urhoollisempi."
"No, mihin sinä tällä tähtäät?"
"Siihen, rakas herra Billot, että rohkeimmankin miehen voi luoti surmata."
"Entä sitten?" kysyi maanviljelijä.
"Sitä vain, että te ilmoititte lähtevänne Pariisiin tärkeälle asialle…"
"Kah, tuhannen pentelettä! Sehän on totta, — tuon lippaan vuoksi."
"No niin, tulitteko tänne todenteolla lippaan vuoksi vai ettekö?"
"Lippaan takia minä tulin, hitto vieköön, enkä minkään muun tähden."
"Jos siis luoti surmaa teidät, niin asiasta, jonka tähden tänne saavuitte, ei tulekaan mitään."