"Tavoitettakoon hovipoika", sanoo hän, "niin asia on sillä hyvä!"
Mesdames rientävät. Mies ratsun selkään; hän saa ajaa kuoliaaksi hevosen, kaksi hevosta, kymmenen hevosta, mutta hovipoika on saatava kiinni.
Se on tarpeetonta; ei käy pakolliseksi ajaa hevosta kuoliaaksi.
Lähtiessään on hovipoika kompastunut portaissa ja taittanut toisen kannuksensa. Eihän voi yhden kannuksen avulla karauttaa täyttä laukkaa.
Päätallin päällikkönä on sitäpaitsi ritari d'Abzac, eikähän päästäisi kuriiria hevosen selkään (sillä hänhän tarkastaa kuriirit), ellei kuriiri lähde sellaisella tavalla, joka tuottaa kunniaa kuninkaalliselle tallille.
Hovipoika ei pääse taipaleelle, ennenkuin on saanut molemmat kannukset.
Seurauksena siitä on, että hovipoikaa ei pidätetäkään Arnouvillen tiellä, täyttä laukkaa ajamassa, vaan kuninkaallisen linnan pihassa. Hän on satulassa ja valmiina lähtemään moitteettomassa asussa.
Häneltä otetaan kirje. Kirje jätetään silleen, sillä sehän sopii kelle tahansa. Sen sijaan että kirjeen kuoressa oli osoite: "Herra kreivi de Machaut, Arnouvillessa", prinsessat kirjoittavatkin: "Herra kreivi de Maurepas, Pontchartrainissa."
Kuninkaallisen tallin kunnia on pelastettu, mutta yksinvalta on syösty häviön tielle.
Maurepasin ja Calonnen avulla kaikki luonnistuu hyvin, toinen laulaa, ja toinen maksaa. Hoviherrojen ohella on vielä valtion verotulojen vuokraajat, jotka myös tekevät tehtävänsä hyvin.