Seuraavana päivänä ei enää huudeltu niin paljon "eläköön kuningatar", mutta sensijaan sitä enemmän: "eläköön Orleansin herttua."
Tämä huuto koski kipeästi kuningattareen, joka halveksi siihen määrään herttuaa, että syytti häntä pelkuriksi. Ikäänkuin milloinkaan olisi ollut pelkuria Orleansin suvussa, alkaen hänestä, joka voitti Casselin taistelun, Chartresin herttuaan asti, joka vaikutti Jemmapesin ja Valmyn voittoihin!
Se oli niin voimakas isku, että nais-parka oli pyörtymäisillään; hänen päänsä oli jo riipuksissa, häntä täytyi tukea. Madame Campan kertoo tämän muistiinpanoissaan.
Mutta tämä riipuksissa oleva pää nousi jälleen ylpeänä ja korskeana pystyyn. Ne, jotka näkivät hänen silloisen ilmeensä, eivät enää milloinkaan sanoneet: Kuningatar on niin hyvä!
On olemassa kolme kuningattaren muotokuvaa; eräs on maalattu vuonna 1776, toinen 1784 ja muuan 1788. Olen nähnyt ne kaikki kolme Versaillesissa. Katselkaa te niitä vuorostanne, jos nämä kolme kuvaa kerran pannaan samaan saliin, voi niistä lukea Marie-Antoinetten koko elämänkerran.
Kolmen säädyn kokoontumisesta piti tulla sovinto, mutta siitä tulikin sodanjulistus.
"Kolme säätyä!" huudahti Siéyès; "ei, vaan kolme eri kansakuntaa!"
Toukokuun 3 päivänä, päivää ennen Pyhän Hengen messua, otti kuningas edusmiehet vastaan Versaillesissa.
Muutamat kehoittivat häntä panemaan sydämellisyyden hovisääntöjen sijaan.
Kuningas ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan. Hän otti ensiksi vastaan papiston. Sitten aateliston. Lopulta kolmannen säädyn.