Kesäkuun 23 päivästä heinäkuun 12 päivään asti näytti kaikki tyyneltä, mutta se oli sitä raskasta ja tukahduttavaa tyyneyttä, joka ennustaa myrskyä. Se oli huonon nukkumisen pahaa unta.
Heinäkuun 11 päivänä kuningas tekee päätöksen, kuningattaren, Artoisin kreivin, Polignacien, koko Versaillesin hovipiirin kovistelemana, ja erottaa Neckerin. Seuraavana päivänä tämä uutinen leviää Pariisiin.
Olemme nähneet, millaisen vaikutuksen se sai aikaan. Heinäkuun 13 päivän iltana Pariisi puolusti itseään; seuraavana aamuna Pariisi oli valmis hyökkäämään. Silloin myös Billot huusi: "Bastiljiin"! ja kolmetuhatta kertasi tätä huutoa, joka pian tuli Pariisin koko väestön yhteiseksi.
Olihan olemassa rakennus, joka viisi vuosisataa oli painanut Ranskan kansan rintaa, kuten kirottu kivenlohkare Sisyfoksen hartioita.
Mutta Ranska ei luottanut voimiinsa niin paljon kuin titaani: se ei ollut koskaan koettanut tätä taakkaa nostaa.
Tämä rakennus, tämä Pariisin otsaan painettu läänitysaatelin sinetti, oli Bastilji.
Kuningas oli liian hyvänsävyinen katkaisuttamaan keneltäkään kaulaa, kuten madame du Hausset sanoi. Mutta hän lähetti ihmisiä Bastiljiin.
Kun kerran ihminen kuninkaan määräyksestä oli joutunut Bastiljiin, oli hän unohdettu, haudattu, tuhottu. Sinne ihminen sai jäädä, kunnes kuningas suvaitsi muistaa hänet, ja kuninkailla on niin paljon uusia asioita ajateltavana, että he monasti unohtavat entiset.
Eikä Ranskassa ollut vain yhtä tällaista linnaa; niitä oli kaksikymmentä; Fort-l'Evêque, Saint-Lazare, Châtelet, Conciergerie, Vincennes, Rochen linna, Ifin linna, Sainte-Margueriten saaret, Pignerolles j.n.e.
Mutta ainoastaan Saint-Antoinen portin läheistä sanottiin pelkästään Bastiljiksi [ Bastille = linnavankila. — Suom. ], samoin kuin Roomaa nimitettiin Kaupungiksi.