"Hyvä on", sanoi Pitou; "siinäpä kolmiyhteys, jota en usko tapaavani paratiisissa."
Sitten hän kääntyi jälleen Billotin puoleen.
"Olkaahan varovainen, isäntä!"
"Pitou", sanoi maanviljelijä niin kaunopuheisesti, että sitä ei olisi uskonut tapaavansa hänen kaltaisellaan karulla miehellä, "älä koskaan unohda sitä seikkaa, että Ranskassa on varovaisinta aina urhoollisuus!"
Ja hän asteli ensimmäisen vartijajoukon läpi Pitoun palatessa aukiolle.
Nostosillan luona hän sai uudelleen neuvotella.
Billot näytti suosituskirjettään. Silta painui alas. Ristikko avattiin.
Ristikon takana oli kuvernööri.
Tämä piha, missä kuvernööri odotti, oli se, missä vangit saivat käydä kävelemässä. Sitä vartioi kahdeksan tornia, kahdeksan jättiläistä. Ei ainoatakaan ikkunaa ollut sinnepäin. Aurinko ei milloinkaan päässyt paistamaan sen kosteaan ja liukkaaseen kivitykseen. Olisi luullut olevansa hirveän ison kaivon pohjalla.
Tässä pihassa oli kahlehdittuja vankeja esittävän veistosryhmän kannattama kello. Aikaa mitatessaan sen rattaat raksuttivat säännöllisesti ja hitaasti niinkuin vankiluolan kattoon kokoontuvat pisarat putoilevat alas.