Billot nyökkäsi myöntymisen merkiksi.
"Tässä on vallihautaan johtava hyökkäysportti", sanoi kuvernööri. "Näettehän tästä, kuinka vahvat muurit ovat."
"Lähes neljäkymmentä jalkaa."
"Niin, neljäkymmentä muurin aliosassa ja viisitoista yläosassa. Huomaattehan, että vaikka kansalla olisi kuinka pitkät kynnet tahansa, ne eivät tähän pysty."
"En ole väittänytkään, että kansa hävittäisi Bastiljin ennen valloittamista", lausui Billot, "vaan sanon, että se hävittää sen valloitettuaan."
"Menkäämme ylemmäksi", esitti Launay. "Mennään vain."
He nousivat noin kolmekymmentä astuinta ylemmäksi. Kuvernööri seisahtui.
"Katsokaahan", sanoi hän, "tässäkin on aukko, josta näkyy se puoli, mistä aiotte hyökätä. Täällä on vain yksi ainoa vallipyssy puolustamassa. Mutta tämä paikka on tullut kuuluisaksi omalla tavallaan. Tunnettehan laulun:
"Oi mun armas huilusein, jota aina hellin."
"Kyllä sen tunnen", sanoi Billot, "kyllä sen tunnen. Mutta minun luullakseni ei nyt sovi sitä laulaa."