Sata laukausta, tuhannen laukausta kuului heti, ikäänkuin kaikki olisivat odottaneet tätä merkkiä, ja luodit tekivät valkoisia piirtoja linnan harmaihin torneihin.
Muutaman sekunnin hiljaisuus seurasi tätä laukaustuiskua, ikäänkuin kansa itse olisi tyrmistynyt teostansa.
Sitten näkyi erään tornin huipulta välähdys, joka hukkui savupilveen. Kuului pamaus, jota samassa tuskanhuudot tiheästä kansanjoukosta säestivät. Ensimmäinen kanuuna oli laukaistu Bastiljista. Ensimmäinen veri vuoti. Taistelu oli alkanut.
Se, mitä tämä äsken niin uhkamielinen joukko tunsi, muistutti pelkoa. Bastilji, tällä yhdellä ilmauksella osoittaessaan ryhtyvänsä puolustautumaan, esiintyi koko suuressa voimakkuudessaan. Kansa oli epäilemättä toivonut, että tänä sille suotujen myönnytysten aikana suoriuduttaisiin tästäkin hankkeesta ilman verenvuodatusta.
Kansa erehtyi. Tämä kanuunanlaukaus ilmaisi laumalle, mihin jättiläismäiseen yritykseen se oli puuttunut.
Hyvin tähdätty muskettituli, joka tuiskusi eräältä Bastiljin korokkeelta, seurasi heti.
Sitten tuli uusi hiljaisuus, jonka keskeytti vain muutama huuto, muutama huokaus, muutama sieltä täältä kuuluva valitus.
Senjälkeen näki koko tämän joukon valtavasti vavahtelevan: kansa kokosi haavoittuneet ja kuolleet.
Mutta kansa ei ajatellutkaan pakoa, tai jos se ajatteli, ei se kehdannut suuren lukumääränsä tähden.
Bulevardit, Saint-Antoine-katu, Saint-Antoinen esikaupunki olivatkin vain suurena ihmismerenä, joka aallolla oli pää, joka päässä leimuavat silmät ja uhkaava suu.