Heti ilmestyi kaikkiin esikaupungin rakennusten ikkunoihin ampujia, niihinkin, jotka olivat pyssynkantaman ulkopuolella.
Jos pengermille tai valliaukkoihin ilmestyi invalidi tai sveitsiläinen, lähetti heti sata pyssyä luodin sinne, ja luotisade rikkoi sotilaan turvana olevan kiven kulmat.
Mutta pian väsyttiin ampumaan kiviseiniin. Luodit etsivät elävää lihaa. Lyijyn vaikutuksesta tahdottiin veren virtaavan eikä tomun pölyävän.
Jokainen antoi neuvoja keskellä väentungosta ja hälinää.
Puhujien ympärille muodostui piiri, ja kun huomattiin heidän neuvonsa mahdottomiksi, siirryttiin taas toisaalle.
Joku vaunuseppä ehdotti rakennettavaksi kivien heittokoneen, jommoisia muinaiset roomalaiset käyttivät, jotta tämän avulla jymäytettäisiin aukko Bastiljin muureihin.
Muutamat palosotilaat esittivät, että heidän ruiskuillaan sammutettaisiin kanuunain sytyttimet ja kostutettaisiin sankkireiät, vaikka voimakkainkaan ruisku ei olisi voinut lennättää suihkua lähimainkaan muurien korkeuteen.
Muuan oluenpanija, joka johti Saint-Antoinen esikaupungin miehiä ja jonka nimi sittemmin on tullut surkean kuuluisaksi, ehdotti, että sytytettäisiin linna heittämällä sinne eilen vallattua valmu- ja laventeliöljyä, joka saataisiin liekehtimään fosforin avulla.
Billot kuunteli kaikkia näitä ehdotuksia. Viimeisen kuultuaan hän sieppasi kirveen eräältä puusepältä ja asteli eteenpäin, luotien sadellessa ympärillä ja kaataessa väkilaumassa miehiä, jotka seisoivat yhtä tiheässä kuin tähkäpäät pellolla. Hän pääsi pienelle vartiohuoneelle, joka oli ensimmäisen nostosillan luona, ja luotien rapisten sadellessa katolle hän hakkasi nostoketjut poikki ja pudotti sillan alas.
Joukko katseli läähättäen tätä mieletöntä yritystä, johon tarvittiin neljännestunti aikaa. Aina laukausten rätistessä odotti jokainen uskaliaan miehen kaatuvan. Joukko unohti oman vaaransa, muistaen vain tuon miehen täpärän aseman. Kun silta putosi alas, päästi väenpaljous huikean karjunnan ja ryntäsi ensimmäiseen pihaan.