"Eikö sinulla siis ole huvituksia?"
"Tarkoitan sillä, että ikäisteni huvit eivät miellytä minua."
"Ole varuillasi, Sebastien. Olisin kovin pahoillani, jos luonteesi olisi sellainen. Sebastien, olennot, jotka lupaavat tulla kuuluisiksi, ovat samanlaisia kuin hyvät hedelmät kasvuaikanaan, — ne ovat katkeria, kirpeitä, vihantia, ennenkuin heidän sisustansa täyttyy mehevällä kypsyydellä. Usko minua: hyvä on, kun ihminen on ollut nuori."
"Ei ole minun syyni, ellen ole sellainen", vastasi nuorukainen alakuloisesti hymyillen.
Gilbert jatkoi pusertaen molemmin käsin hänen käsiään ja katsoen häntä silmiin:
"Tämä ikäsi on kylvön ikäkausi; vielä ei näy mitään siitä, mikä opetuksella sinne on kylvetty. Neljäntoista vuoden iässä on liiallinen vakavuus joko ylpeyttä tai sairautta. Kysyin onko terveytesi hyvä, ja sinä vastasit myöntävästi. Kysyn, oletko ylpeä; koeta vastata siihen kieltävästi."
"Isä", sanoi poika, "olkaa siinä suhteessa rauhallinen. Ei ylpeys eikä sairaus tee minua murheelliseksi, vaan suorastaan suru."
"Suru, lapsi-parka! Ja mikä suru voi sinua tuolla iällä vaivata? Sanohan."
"Ei nyt, isä, ei nyt, sitten myöhemmin. Sanoittehan, että teillä on kiire. Te ette jouda viettämään muuta kuin neljännestunnin seurassani. Puhukaamme jostakin muusta kuin minun hupsuuksistani."
"Ei, Sebastien, sillä muutoin lähden levottomana luotasi. Sano minulle, mistä surusi johtuu?"