"Älkää olko rauhaton, isä", sanoi hän; "kyllähän minä tiedän, ettei tässä ole mitään todellista. Tiedänhän, että se on ainoastaan näky."
"Ja minkä näköinen se nainen oli?" kysyi tohtori.
"Ylväs kuin kuningatar."
"Ja oletko joskus nähnyt hänen kasvojaan?"
"Olen."
"Mistä ajasta alkaen?" kysyi Gilbert vapisten.
"Siitä asti kun jouduin tänne", vastasi poika.
"Mutta eihän täällä Pariisissa ole Villers-Cotteretsin suuria puita salaperäisenä ja tummana lehtikupuna. Pariisissa ei ole hiljaisuutta, yksinäisyyttä, jollaista moiset ilmestykset edellyttävät."
"On kyllä täälläkin."
"Missä?"