"Tarvitsen kaksikymmentä tuntia tätä matkaa varten. Tiedättekö, mitä merkitsee kaksikymmentä tuntia vallankumouksen aikaan ja kuinka paljon voi tapahtua kahdessakymmenessä tunnissa? Kuinka ajattelemattomasti parooni menettelikään järjestäessään kahdenkymmenen tunnin välimatkan itsensä ja tapausten, käden ja päämäärän välille!"
"Te kauhistutatte minua", sanoi rouva de Staël, "ja alan todellakin uskoa, että isäni on menetellyt ajattelemattomasti."
"Minkä sille mahtaa, kun kerran näin on tapahtunut. Minulla ei ole siis enää muuta tehtävää, kuin pyytää teiltä anteeksi, että olen häirinnyt. Hyvästi, madame."
Mutta paroonitar pidätti häntä.
"Johan sanoin, että säikytätte minua", jatkoi hän. "Teidän täytyy selittää kaikki, sanoa jotakin rauhoittavaa."
"Tänä hetkenä täytyy minun ajatella niin paljon mieskohtaisia etujani", sanoi Gilbert, "etten mitenkään voi ajatella toisten huolia. Nyt on kysymyksessä henkeni ja kunniani, samoin kuin olisi ollut parooni de Neckerin laita, jos hän olisi voinut heti kuulla kaiken sen, mitä sanon hänelle vasta kahdenkymmenen tunnin kuluttua."
"Hyvä herra, sallikaa minun muistaa eräs seikka, jonka jo kauan aikaa olen unohtanut, — ettei tällaisia asioita saa pohtia taivasalla, puistossa, missä jokainen voi meitä kuunnella."
"Olen teidän talossanne", sanoi Gilbert, "ja sallikaa siis minun huomauttaa, että te itse olette valinnut paikan, missä olemme. Mitä tahdotte? Noudatan määräyksiänne."
"Että suvaitsette lopettaa tämän keskustelun työhuoneessani."
"Ahaa", tuumi Gilbert, "jos tahtoisin saattaa hänet hämilleen, niin kysyisin, onko hänen työhuoneensa Brysselissä."