Mutta mitään kysymättä hän alkoi seurata paroonitarta, joka kiireesti läksi astumaan linnaa kohden.
Linnan edustalla odotti sama palvelija, joka oli saattanut Gilbertin puistoon. Rouva de Staël viittasi hänelle ja avaten itse ovet vei Gilbertin työhuoneeseensa, — miellyttävään olinpaikkaan, — missä oli pikemmin miehekäs kuin naisekas leima; toinen ovi ja kaksi ikkunaa olivat puistoon päin, joten yksikään vieras ei voinut sinne tulla eikä edes katsoakaan.
Sinne tultuaan paroonitar sulki oven ja kääntyi Gilbertin puoleen.
"Ihmiskunnan nimessä", lausui hän, "ilmaiskaa minulle, mikä tärkeä seikka teillä on isälleni ilmoitettavana ja miksi siis olette tullut Saint-Oueniin."
"Jos isänne voisi kuulla sanani", virkkoi Gilbert, "jos hän voisi tietää, että olen sama mies, joka olen lähettänyt kuninkaalle salaiset, mietelmäni Ajatusten ja edistyksen tilanteesta, niin olen varma siitä, että parooni de Necker ilmestyisi heti ja sanoisi: 'Tohtori Gilbert, mitä asiaa teillä on minulle? Puhukaa, minä kuuntelen.'"
Tuskin oli Gilbert lopettanut tämän lauseen, kun Vanloon maalaaman seinätäytteen taakse kätketty ovi aukeni hiljaa ja parooni Necker astui hymyillen kapeille kiertoportaille, joiden yläpäästä hohti lampun valo.
Silloin rouva de Staël kumarsi Gilbertille, suuteli isäänsä otsalle, poistui samaa tietä kuin tämä oli tullut, nousi portaita, sulki seinätäytteen ja katosi.
Necker lähestyi Gilbertiä, ojensi hänelle kätensä ja sanoi:
"Tässä olen, tohtori Gilbert. Mitä asiaa teillä on minulle? Olen valmis kuuntelemaan."
Molemmat istuutuivat.