Gilbert ojensi kirjeen kuninkaalle. Ludvig tarttui siihen heti, luki sen kiireesti ja tehden liikkeen, jossa ilmeni hiukan komentamisen aateluutta, sanoi henkivartiolaiselle:
"Jättäkää meidät, herra de Varicourt."
Gilbert jäi kahdenkesken kuninkaan kanssa. Huonetta valaisi ainoastaan yksi lamppu. Kuningas näytti kuin tahallaan vähentäneen valoa, jotta hänen pikemmin ikävystymistä kuin huolta kuvastavilta kasvoiltaan ei olisi voinut lukea hänen ajatuksiaan.
"Monsieur", sanoi hän luoden Gilbertiin kirkkaamman ja tarkkaavamman katseen kuin tämä oli odottanutkaan, "monsieur, oletteko todellakin niiden kirjojen tekijä, jotka ovat tehneet minuun niin syvän vaikutuksen?"
"Olen, sire."
"Kuinka vanha olette?"
"Kolmenkymmenenkahden, sire. Mutta tutkimukset ja onnettomuudet lisäävät ikää. Kohdelkaa minua vanhuksena."
"Miksi olette viipyneet näin kauan, ennenkuin olette tullut luokseni?"
"Siksi, sire, ettei minun tarvinnut ääneen sanoa teidän majesteetillenne sitä, minkä paljoa vapaammin ja helpoimmin sain lausutuksi kirjallisesti."
Ludvig XVI mietti.