"Tässä hän on", virkkoi kuningas.
Nähdessään Gilbertin kreivitär horjui. Hänen jalkansa huojuivat. Hän hoippui taapäin kuin pyörtymäisillään, eikä pysynyt pystyssä muutoin kuin nojautumalla tuolinselkään. Hän oli melkein turtunut, älynvoimiltaan puutunut kuin Eurydike sinä hetkenä, jolloin käärmeen myrkky tunki hänen sydämeensä.
"Madame", lausui Gilbert kumartuen nöyrän kohteliaasti, "sallikaa minun kerrata, kysymys, jonka hänen majesteettinsa teille teki."
Andréen huulet liikkuivat, mutta ääntäkään ei kuulunut niiltä.
"Mitä olen tehnyt teille, jotta hankkimanne määräyksen nojalla heitätitte minut kamalaan vankeuteen?"
Tämän äänen kuullessaan Andrée ponnahti kuin olisi tuntenut sydämensä kudoksien repeytyvän. Sitten hän äkkiä vastasi luoden Gilbertiin kylmän silmäyksen:
"Minä en tunne teitä, monsieur!"
Mutta hänen tätä virkkaessaan oli Gilbert katsellut kreivitärtä niin voimakkaasti, karkaissut silmänsä sellaisella sähköisellä rohkeudella, että kreivitär painoi katseensa alas ja hänen silmiensä hehku sammui.
"Kreivitär", huomautti kuningas ystävällisesti moittien, "näettehän minne johtaa tämä nimikirjoituksen liiallinen käyttäminen. Tässä on herrasmies, jota ette laisinkaan tunne, — tunnustattehan sen itsekin, — suuri käytännöllinen parantaja, etevä lääkäri, mies, jota ette voi mistään moittia…"
Andrée kohotti päätänsä ja loi Gilbertiin kuninkaallista halveksumista säkenöivän katseen. Mutta toinen pysyi tyynenä ja ylpeänä.