"Sanon siis", jatkoi kuningas, "että kun teillä ei ollut mitään tohtori Gilbertiä vastaan, niin vainotessanne toista henkilöä osasittekin syyttömään. Kreivitär, siinä teitte pahasti."
"Sire!" lausui Andrée.
"Oh", sanoi kuningas, joka pelkäsi pahoittavansa vaimonsa suosikin mieltä, "tiedän, että teillä on hyvä sydän ja että jos jotakuta vainositte vihallanne, niin hän ansaitsi sen; mutta ymmärrättehän, että vastaisuudessa ei saa tällaista erehdystä tapahtua."
Sitten hän pitkitti kääntyen Gilbertin puoleen:
"Minkä sille mahtaa, siihen on enemmän aika kuin ihmiset syypää. Olemme syntyneet keskellä turmelusta ja kuolemme keskellä sitä, mutta tahdomme edes puhdistaa tulevaisuuden jälkimaailmaa varten, ja toivon teidän, tohtori Gilbert, auttavan minua siinä."
Ja Ludvig vaikeni arvellen sanoneensa jo riittävästi molempien riitapuolueiden mieliksi.
Kuningas-parka! Jos hän olisi sellaisen lauseen virkkanut Kansalliskokouksessa, olisi hänelle taputettu käsiä ja hänen sanansa olisivat seuraavana päivänä olleet painettuina kaikkiin hovin lehtiin. Mutta nämä kiivaat vihaajat eivät paljoakaan välittäneet hänen sovittavasta filosofiastaan.
"Teidän majesteettinne luvalla", sanoi Gilbert, "pyydän rouva kreivitärtä kertaamaan sen, mitä hän jo äsken sanoi, ettei hän muka tunne minua."
"Kreivitär", sanoi kuningas, "tahdotteko tehdä, mitä tohtori pyytää?"
"Minä en tunne tohtori Gilbertiä", vakuutti Andrée lujalla äänellä.