"Se on vain voima, peloittava voima, koska se hävittää vapaan päättämisvallan, koska se erottaa sielun ruumiista, koska se jättää uneen vaipuneen ruumiin magnetisoijan valtaan eikä ruumis kykene itseään puolustamaan. Omalta osaltani olen nähnyt kummallisia ilmiöitä. Olen itsekin saanut niitä aikaan, ja sittenkin epäilen."
"Mitä, epäilettekö! Saatte aikaan ihmeitä ja epäilette!"
"En, en epäile, en epäile. Tänä hetkenä olen saanut nähdä täydellisen, ennentuntemattoman todistuksen erikoisesta voimasta. Mutta kun tämä todiste on haihtunut, kun olen jälleen yksin kirjastossani, kaiken sen edessä, mitä ihmistieto on kolmena tuhantena vuonna tästä kirjoittanut, kun tiede vastaa kielteisesti, kun järkeni vastaa kielteisesti, kun älyni vastaa kielteisesti, silloin epäilen."
"Ja epäilikö opettajanne?"
"Ehkä. Mutta kun hän ei ollut yhtä avomielinen, ei hän sitä tunnustanut."
"Oliko hän Deslon? Oliko hän Puységur?"
"Ei, sire, ei. Opettajani oli kaikkia noita mainitsemianne paljoa etevämpi. Olen nähnyt hänen varsinkin haavojen parantamisessa saavan aikaan ihmeitä. Hän tunsi kaikki tieteet. Hän oli ammentanut egyptiläiset tiedot. Hän oli syventynyt muinaisen syyrialaisen sivistyksen salaisuuksiin. Hän oli syvämietteinen tieteilijä, peloittava filosofi, jossa elämänkokemus oli liittynyt järkähtämättömään tahtoon."
"Olenko hänet tuntenut?" kysyi kuningas.
Gilbert epäröi hetkisen.
"Kysyn, olenko hänet tuntenut?"