"Ja minne lähdette?"
"Reinin varrelle, madame."
"Hyvä. Puhuttehan saksaa, kreivitär", sanoi kuningatar sanomattoman surullisesti, "sillä minähän sitä olen teille opettanut. Kuningattarenne ystävyys on siis ainakin tässä suhteessa hyödyttänyt teitä, ja siitä olen onnellinen."
Hän kääntyi sitten kreivitär Julesin puoleen sanoen:
"En tahdo erottaa teitä. Tahdotte jäädä ja annan täyden arvon teidän aikomuksellenne. Mutta minä pelkään teidän puolestanne, minä tahdon teidän lähtevän, minä käsken tiedän lähteä!"
Ja tällä kohtaa hän vaikeni, — kaikista urhoollisista ponnistuksistaan huolimatta hän ei olisi jaksanut mielenliikutustaan hillitä, ellei kuningas, joka ei ollut ottanut osaa tähän keskusteluun, olisi alkanut puhua.
Hänen majesteettinsa oli ennättänyt jälkiruokaan.
"Madame", virkkoi kuningas, "täällä on muita. Olkaa varovainen."
"Mutta, sire", huudahti kuningatar syrjäyttäen kaikki muut tunteet kuninkaallisen arvokkuutensa tieltä, "ensinhän teidän on annettava määräyksiä. Näettehän, täällä ei ole enää muita kuin kolme henkilöä, mutta juuri niiden kanssa olette tekemisissä: herrat de Lambescq, de Bezenval ja de Broglie. Antakaa määräykset!"
Kuningas kohotti epäröiden katseensa.