"Ja sitäkö tulette minulle tuomaan?"
"Nyt samoin kuin aina ennenkin?"
"Olette kunnollinen ystävä, urhoollinen mies."
"Olen uskollinen alamainen, madame, siinä kaikki."
"Ei enää sanaakaan siitä, älkää sanoko minulle mitään. Saavutte juuri hetkenä, jolloin sydämeni on murtumaisillaan. Ystäväni vasta tänään heittävät eteeni totuuden, jonka te aina olette sanonut. Kreivi, tätä totuutta ei enää voitu minulta salata. Se näkyi kaikkialla, punahohteisella taivaalla, synkästi kohisevassa ilmassa, hovinaisten kasvoilla, jotka ovat vakavia ja kalpeita. Ei, ei herra kreivi, ensi kertaa elämässänne älkää sanoko minulle totuutta."
Kreivi katsoi vuorostaan kuningattareen.
"Niin, niin", jatkoi kuningatar, "te joka tunsitte minut urhoolliseksi, hämmästytte, eikö niin? Hämmästyksenne ei vielä ole täydellinen."
Kreivi de Charny teki vasten tahtoaan kysyvän liikkeen.
"Kyllä kohta sen huomaatte", sanoi kuningatar hermostuneesti hymyillen.
"Teidän majesteettinne siis kärsii?" kysyi kreivi.