"Muuttaa maasta pois", vastasi Charny arkailematta.
"Te aavistitte sen", huudahti Marie-Antoinette. "Te aavistitte sen! Sellaista saattoi siis aavistaa?"
"Hyvä Jumala, saattoi kyllä", vastasi kreivi. "Tänä hetkenä voi aavistaa mitä tahansa."
"Mutta te ja omaisenne", huudahti kuningatar, "miksi te ette muuta maasta pois, koska se on niin helppoa?"
"Minä en muuta sen vuoksi, että olen teidän majesteetillenne täydellisesti uskollinen ja että olen luvannut — en teille, vaan itselleni, — etten jätä teitä koko tämän alkavan myrskyn aikana. Veljeni eivät muuta pois, sillä menettelyni on heille esimerkkinä, ja he sovittavat omansa sen mukaan. Rouva de Charny ei taas muuta maasta pois, sillä uskon hänen rehellisesti rakastavan teidän majesteettianne."
"Niin, Andréella on jalo sydän", myönsi kuningatar huomattavan kylmäkiskoisesti.
"Sentähden hän ei lähdekään Versaillesista", vastasi de Charny.
"Saan siis aina pitää teidät luonani", jatkoi kuningatar äskeisellä jääkylmällä äänellään, joka tuntui ilmaisevan mustasukkaisuutta ja halveksimista.
"Teidän majesteettinne kunnioitti minua nimittämällä minut henkikaartin luutnantiksi", sanoi kreivi de Charny; "minun paikkani on Versaillesissa. En olisi poistunutkaan, ellei teidän majesteettinne olisi asettanut minua johtamaan Tuilleriein kaartia. Se on välttämätön maanpako, lausui minulle kuningatar, ja minä läksin tuohon välttämättömään poissaoloon. Näissä asioissa ei rouva de Charny, niinkuin teidän majesteettinne tietää, ole sanonut mitään, koska hänen mielipidettään ei ole kysyttykään."
"Se on totta", vastasi kuningatar samalla kylmäkiskoisella äänellä.